Kivipenkki kivikkokasveilla Herttoniemessä

Helsinki, 2023

kivipenkki kivikkokasveilla herttoniemessä

Taloyhtiön kerhohuoneen ulkoseinällä oli sokkelin reunaan jätetty alue mahdollisia istutuksia varten. Taloyhtiö halusi täyttää alueen kuitenkin kivillä, koska alueella asustelee varsin toimelias kanipopulaatio. Se huomioon ottaen valittiin sopivat istutukset kivipenkkiin mukaan. Alue kaivettiin auki, poistaen vanha maa. Sen jälkeen se täytettiin murskeella ja kivituhkalla. Alueelle rakennettiin uudet laidat puusta, joihin voidaan myöhemmin kiinnittää verkot talven ajaksi estämään kanien pyrkimykset.

Kivipenkki kivikkokasveilla Herttoniemessä
Kuvateksti tulossa
Kivipenkki kivikkokasveilla Herttoniemessä
Kuvateksti tulossa

Penkistä rakennettiin kaksi versiota. Ensimmäisessä versiossa ideana oli se, että jätetään isommat istutusalueet kivikkokasveille, jotta nämä leviävät lajikeryhminä kivikoille. Tämä ei kuitenkaan saanut kannatusta, joten suunnitelma muutettiin niin, että kivikkokasvit istutetaan niin, että ne on istutettu yksittäin ja alue on lähestulkoon kokonaan kivien peitossa. Kivikkokasveiksi valittiin mm. maksaruohoja, sammalleimuja ja ajuruohoa. Kivien välit tiivistettiin kivituhkalla. Näin alueesta saatiin siisti ja kanien vierailut estettyä.

Muut kohdekuvat

Kaipaatko apua unelmiesi pihan luomisessa tai hoidossa?

Ota yhteyttä ja kerro meille toiveistasi, niin jutellaan kuinka voimme auttaa!

Asta Forsström omakuva

Asta Forsström

PIHASUUNNITTELIJA
VIHERRAKENNUSPUUTARHURI

Jätä tarjouspyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö