Luonnonkivet

Luonnon muokkaamat kivet maisemontiin, muureihin ja paljon muuhun!

Luonnonkivet ovat luonnon muokkaamia erikokoisia ja värisiä kiviä. Niitä kutsutaan seulanpääkiviksi, kenttäkiviksi tai putereiksi. Luonnonkiviä käytetään maisemointiin puutarhoissa, oleskelu-alueilla, kävelyteillä, rinteissä ja liuskoissa, liikenteenjakajissa, muureissa ja kivikoreissa. 

Luonnonkivien eli seulanpääkivien asennuksen pohjatyöt tehdään samoin, kuin muidenkin kivipäällystöjen pohjatyöt. Asennuskerrokseen käytetään n. 5-10 cm kivituhkaa, johon kivet asennetaan niin, että pinta pyritään pitämään mahdollisemman tasaisena. Rinteessä tai liuskassa kivet aloitetaan latomaan alhaalta päin ja alareunassa onkin suositeltavaa käyttää apuna lautaa, jotta reunasta saadaan suora. Kivet ladotaan mahdollisimman tiivisti toisiinsa kiinni, jonka jälkeen välit saumataan joko maakostealla betonilla tai kivituhkalla.

Seulanpääkiviä käytetään mm. rinteiden ja liuskojen kattamiseen. Usein hankalat rinteet ja luiskat ovat vaikeasti hoidettavia. Seulanpääkivillä rinne saadaan katettua helppohoitoisemmaksi. Kivet voidaan asentaa niin tiivisti, että rikkaruohojen syntymistä ei pääse tapahtumaan varsinkaan, jos saumauksessa käytetään maakosteaa betonia. Saumauksessa voidaan käyttää myöskin kivituhkaa. Kummatkin harjataan katuharjalla kivien väleihin ja tiivistetään vedellä. Samoin toimitaan rakentaessa tasaisia seulanpääkivi pintoja.

Liuskekivet

Liuskekivet syntyvät kivilouhimolla, missä ne louhitaan kiintokalliosta. Graniitin louhinnassa kiintokalliosta irroitetaan isompi kivilohkare, joka käsityönä mekaanisesti työstetään liuskekiveksi. Liuskekivet ovat kooltaan eri kokoisia, vahvuisia ja epämääräisiä muodoltaan.

Liuskekiviä käytetään päällysteinä käytävillä, oleskelu-alueilla, seinäverhouksissa, muureissa ja kevyesti liikennöidyillä väylillä. Liuskekivipäällyste on eläväinen ja persoonallisen näköinen.

Liuskekivien asennuksessa ja pohjatöissä käytetään samoja menetelmiä, kuin muidenkin kivien asennuksessa. Rakennekerrokset rakennetaan samaan tapaan kantaviksi, kuin betonikivi- ja laattojen asennuksessa. Liuskekiviä voidaan asentaa myös maakosteaan betoniin.

Liuskekivien asennus

Liuskekivien asennus aloitetaan kiinteästä rakenteesta tai reunakivestä. Liuskekivien asennus tehdään asennushiekalle eli kivituhkalle ja se tapahtuu kantavan rakennekerroksen päälle. Asennushiekkakerroksen vahvuus on n. 5-10 cm.

Asennushiekan pinta tasoitetaan karkeasti oikolaudan avulla ja liuskekivi asetetaan siihen. Kiven keskikohtaan tehdään hiekkaan kaiverrus, johon valutetaan hieman vettä. Näin syntyy ns. velli, joka kiinnittää kiven paikoilleen. Lopuksi vielä kumivasaralla eli moskalla naputetaan kivi tukevasti paikalleen.

Kivi ei saa heilua siihen astuttaessa. Valmis pinta pyritään pitämään koko ajan tasaisena vatupassin avulla. Kivien asennuksessa pitää huomioida, ettei kivien väliin synny yhtenäisiä saumoja pituus ja poikkisuunnassa. Asettelussa vältetään myös ns, neljän kulman risteyksiä. Kivien asennuksessa huomioidaan myös se, ettei kovin pieniä liuksekiviä asenneta reunoihin. Liuskekivien välit saumataan kivituhkalla tai saumaushiekalla lakaisemalla hiekka katuharjalla kivien väliin niin, että alueen pinnasta tulee tasainen. Saumat voidaan vielä tiivistää vedellä.  Liuskekivipäällysteestä tulee kaunis ja luonnonmukaisen näköinen.

Nupu- ja noppakivet

Nupu- ja noppakivet ovat graniitista lohkomalla valmistettuja päällystekiviä. Ne sopivat hyvin kevyen liikenteen katu-alueisiin, tori-alueisiin, oleskelualueisiin, käytäviin ja viimeistelemään kiveyksien reunoja. Nupu- ja noppakivistä voi helposti muodostaa pyöreitä alueita.

Nupu- ja noppakiveys rakennetaan hvvin kantavalle ja routimattomalle päällysrakenteelle. Kantavan kerroksen päälle levitetään asennushiekkaa 5-10 cm, jonka jälkeen asennushiekka tasoitetaan karkeasti oikolaudalla tai kolalla. Kivet asennetaan tiivistämättömän asennushiekan varaan, jonka jälkeen ne rautavasaran avulla napautetaan kevyesti paikoilleen.

Lopullinen tiivistys tehdään joko konetiivistyksellä eli levytäryttimellä tai mekaanisesti naputtamalla paikoilleen. Kun saumaukseen käytetään kivituhkaa tai saumaushiekkaa, saumat pyritään tekemään mahdollisimman kapeiksi. Ruohosaumauksessa välit jätetään n. 1-3 cm ja ne täytetään mullalla. Ruohonsiemenet kylvetään multaan ja niin saadaan valmis ruohosaumaus.

Kaipaatko apua unelmiesi pihan luomisessa tai hoidossa?

Ota yhteyttä ja kerro meille toiveistasi, niin jutellaan kuinka voimme auttaa!

Asta Forsström omakuva

Asta Forsström

PIHASUUNNITTELIJA
VIHERRAKENNUSPUUTARHURI

Jätä tarjouspyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö